keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Niin paljon asioita, niin paljon unohdettavaa

No ei kyllä oikeasti. 

Koko päivän on ollut sellainen fiilis, että jotain on tehtävä koko ajan. Ei siis mitään valtavan suurta. Paljon sellaisia pieniä asioita, puhelinsoittoja, Kelaan olisi pitänyt laittaa tänään taas rahallisen tuen ulinaa. Tuntuu, että puuhaa on riittänyt, vaikka en ole oikeastaan tehnyt mitään järkevää. Mitä tämä on? Tuntuu kuin eläisin tällä hetkellä montaa päivää yhtä aikaa. Ajatukset sinkoilee asioista toiseen ja  huomaankin vain ajattelevani tekeväni jotain. Ei selvästi sovi minulle. :D

Mummu ja Pappa olivat käymässä aamupäivästä. Hirveän kiusallista oli niille sanoa, että oon sairaslomalla yhä. Häpeän sitä jotenkin valtavan paljon, oon huomannut. Kuka tahansa sitä kysyy, niin tulee hirveen nolo fiilis sanoa, että en ole nyt hetkeen tehnyt mitään, sitten yrittää selittää jotenkin järkevästi tätä tilannetta. Inva mikä inva, ikuisuus on mennyt ja vasta nyt on lääkärit alkaneet ajatella, että kai sille hännälle on jotain muutakin tehtävä, kun ei se parane.

Niille, jotka eivät siis tiedä, mistä on kyse:

Olipa kerran kaunis kesäpäivä, kun jouduin kolariin, josta kuitenkin selvisin vauhtiin nähden ihmeen vähin vammoin ja traumoin, lukuunottamatta aivotärähdystä, paikkojen mahdotonta kolotusta, pahantuulisuutta sekä sitä, miten rakas avaruuskapselini muuttui rusinaksi. Kesän yksi kohokohdistani jäi kokematta tuon takia, kyllä suututti. Toivuin noista muutaman viikon kuluessa ja luulin, ettei kolari enää vaikuta olemiseeni ja voin taas hyvin.

Väärin luulin.

Syksyllä palasin täynnä motivaatiota kouluun. Olin pitänyt puolen vuoden tauon oman jaksamiseni takia koulusta ja olin päättänyt, että nyt puolen vuoden aikana minäkin valmistun.

Koulua oli ehtinyt kulua pari viikkoa, kun eräänä nättinä, ihan tavallisena syyspäivänä, persaukseni oli ensin hetken istumisarka ja sen kummemmin minua varoittamatta, autoani parkkeeratessa häntäluustani kuului ällöttävä napsahdus. Suustani pääsi tahaton parkaisu. Olin kummissani, mitä ihmettä äsken tapahtui?

Häntäni siis murtui, eikä ole vielä tähän päiväänkään saakka luutunut normaaliksi. Ei ole kuulemma kauhean harvinaista häntäluulle, kun sitä nyt ei kauheesti mihinkään kipsiin laiteta ja sen on siis luuduttava itsestään. Kävi kuitenkin viimeksi ilmi lääkärissä, että sen verran, mitä se nyt on luutunut, se on luutunut vinosti ja kaiken lisäksi se heiluu uhkaavasti. Se nyt vielä puuttuisi, että se hajoaisi vielä täysin uudelleen ja koko homma alkaisi alusta. Ei tämäkään kyllä hyvä ole.

Vakuutusyhtiöt vänkäävät tällä hetkellä keskenään, kuka mun hoidot korvaa, oma vakuutus vaiko kolarin syyllisen osapuolen vakuutus, sekin on siis hidastanut tätä hoitamisen edistymistä.

Soitin eilen lääkäritalolle ja sain tilattua itselleni ajan magneettikuvaan, kuten lääkäri käski. Viikon päästä pääsee. Ajattelin, että no perhana, ei vakuutusyhtiöltä tule mitään vastausta taatusti tälläkään viikolla, ja sairasloma päättyy - taas ainakin hetkeksi - tämän kuun lopussa ja tuon häntäluun magneettikuva oli tarkoitus saada kuitenkin ennen sitä. No, ihan tämän kuun puolelle sitä ei saanut, mutta ei voi mitään. Magneettikuvassa tilanteen näkee selviten ja voi viimein ruveta miettimään jonkinnäköistä toimenpidettä tälle kipiälle perseelle. Olis jo aikakin. Alkaa oikeasti riittää tämä.

Autokoulustakin soitettiin tänään ja sanottiin, että pääsen torstaina liukkaalle radalle ajamaan, joku oli peruuttanut oman aikansa. Onneksi viitsivät sieltä soitella ja informoida, koska tuo kakkosvaihe on pakko hoitaa - vaikka kuinka sattuisi ajaminen - nyt mahdollisimman pian. Mikäli jotain operaatiota tuolle hännälle tulee, ei taatusti pysty ajamaan sen jälkeen pitkään aikaan. Synttärit kuitenkin on tulossa uhkaavasti, eli myös aikaraja sille, miten pitkään voin vielä suorittaa kakkosvaiheen.

Noh, enköhän selviä siitä. Otan vaan jonkun tyynyn persuksen alle kun ajaa. Siinäpän sitten muut ihmettelevät, että mitä ihmettä tuo hörhö teköö. :D

Every day I'm shuffling ♫


maanantai 26. maaliskuuta 2012

Kiva olla kotona, vaikkei toisaalta olekaan. Wut?

Jeps. Palailin tänään siis visiitiltäni Kalajoki-citystä. Vaikka loppujen lopuksi mitään erityistä ei tullut koko viiden päivän ajan tehtyä, oli tosi mukavaa vaihtaa maisemaa. Niin huonosti oon nyt kulkenut missään. Viimeksi.. Desucon Frostbitessä? Sekin hirveän itkuparkuraivarien siivittämänä, jokunen ihminen tietääkin siitä vähän tarkemmin. |'D
    Tietysti sekin, miten tuo ikivammainen persus harraa kaikessa vastaan, on vaikuttanut kulkemiseeni melkoisesti. Niin ja se, että mies on intissä. Viikonloput menee siihen, että hakee sitä jotain "normaaliutta" arkeen. En ymmärtänyt olevani näin riippuvainen hänestä, ennen kuin valtion poikaleiri päätti tammikuussa ottaa hänet vuokralle. Sitä on jotenkin niin kamalan hukassa nämä muut viikon päivät. Toki onneksi mulla on täällä ihmisiä, joiden kanssa voi kuluttaa aikaa iltaisin, mutta kuitenkin. Erään ystävän kanssa tulee useinkin nyt hengattua illat, hänelläkin kun sattuu olemaan sama tilanne.

No, joka tapauksessa, oli ihanaa löllöilyä oikeastaan koko reissu. Kotona turvallisesti, koko reissu lyhyesti ja ytimekkäästi: Feelz like a fairy~ :3 Joo, en toivu ikinä tuosta Deviantin myyjän kommentista. |'D Kiitos Laurille ja Kaisalle huolenpidosta. Ovat oikeita enkeleitä molemmat.

Haikealla fiiliksellä tuli lähdettyä. Edellisenä yönä taisi jokunen tippakin tulla linssiin. Tosin, toisaalta on ihanaa olla kotona. Koirat ainakin olivat päässeet ikävöimään ihan liikaa.

Meinasin postailla vähän pidempääkin tekstiä, mutta kello lyö liikaa eikä huvitakaan tehdä tästä oikeastaan tämän pidempää. Luultavasti tulenkin joskus tekemään hyvin lyhyitäkin postauksia, kuten vain pelkkiä kuvia tai jotain hienoja lainattuja lauseita. Oh well.


Tässä teille vielä valkoinen naamani junassa 21.3.2012.



lauantai 24. maaliskuuta 2012

Vihainen kahvinkeitin on vihainen

Olen ihan varma että tuo kahvinkeitin suunnittelee jotain. Se päästelee semmosia kummallisia murahduksia. Ottaa yhteyttä ufoihin tai vastaavaa.

Olen siis tällä hetkellä käväisemässä Kalajoella ystävieni luona. Viimeiseen hetkeen asti toivoin, että mies olisi kusettanut ja ilmestynyt tänne viettämään viikonloppua. Niin hän melkein tulikin. Jos olisi vain informaatio kulkenut tarpeeksi hyvin, hän voisi olla täällä tälä hetkellä. On kiinni turhaan tällä hetkellä kiinni Kajaanissa, oikeastaan. Noh, ehkä ens viikonloppuna sitten. Ärsyttää vaan, miten toista syytetään movettamisesta ja pidetään turhaan vielä kiinni kaiken lisäksi. Kyllähän mies movettaa kun se makaa korkeassa kuumeessa osastolla, kyllä. Mikä lie hiekkapillu siellä alikkina.. Taitaa minua ärsyttää tällä hetkellä enemmän kyseinen asia mitä miestä.

Nytten sain pari tuntia sitten kuulla, että mies on saanu hengenahdistuskohtauksia pariin otteeseen tänään siellä ollessaan. Niin, joku astmaan sairastuminen nyt vielä puuttui. Oikeasti, perkele.

Käväistiin tänään Ylivieskassa ostoksilla. Ylivieskassa on Deviant-niminen liike, joka on vähän niin kuin Backstreet. Hiru mukavaa palvelua aina ja kivoja vaatteita yms muuta härpäkettä. Ostin puuterin ja mustan koristerusetin hiuksiin. Olin siinä jo kivasti valmis lähtemään kaupasta, kun kaveri siinä vaihtoi muutaman sanan myyjän kanssa vielä. Kyseinen nainen oli kehunut kertaalleen hiuksiani siinä aikaisemmin. Ihan mukavaa kuulla tommoisia kehuja vierailta ihmisiltä joskus. Pian nainen sanoi lisäksi "Oikeasti, sä oot ihan tommonen suloinen keiju, mistä tommosia suloisia ihmisiä löytyy!"

...Keiju? 8'DD Jos ei olis ollu puuteria naamassa, olisi ollu naama taatusti saman värinen kuin hiukset. Tunsin kauheeta kuumotusta naamassa, ja menin ihan noloksi.Oli hetken sen jälkeen semmonen olo, että voisin pyörtyä. Tuli hirveen kiva olo.~

Jatkettiin matkaa Kärkkäisille. Ihan järkyttävän iso paikka näin pienelle ihmiselle. Olisin varmaan eksynyt sinne jossei kaveri olisi ollut lähellä. Väkeäkin oli ihan kiitettävästi, siellä oli jotkut alennuspäivät meneillään. Itse en sieltä löytänyt mitään, lähinnä makutuomarina toimin kaverille. Ei oikein ollu ostofiilistä, oon niin hirveen kranttu ostaan oikeesti mitään, niin meinas vähän väsyttää loppua kohden. Käytiin hakemassa jätti-iso pitsa Turkinpippurista ja ajeltiin takaisin Kalajoelle.

Ikävä kyllä persaus ei oikein arvostanut paluumatkaa. Menomatkakin tuntui olevan aika ikävä, vakka Kalajoelta Ylivieskaan ajaa suunnilleen 40 minuuttia. Teki niin kipiää että itku pääsi ja meinasi aiva iskeä paniikkikin. Sain kuitenkin rauhoituttua. Tällä hetkellä istunkin nyt - ja luultavasti koko loppuillan - jonkin sisuskumin päällä, jonka kaverin pikkuveli toi kotoaan. Koko kämppä haiskahtaa valkosipulille, mutta olipahan hyvää pitsaa. 8D Josko sitä tänään vielä saunoisi, kattelis lehvoja ja muutaman joisi.

Maanantaina pitäisi palailla takaisin kotiin.

Oaah pitäis jaksaa vähän paneutua tähän blogini ulkoasuun enemmän jossain vaiheessa. Onhan tämä tumma pohja ihan siedettävän näköinen, kun ei oikein itse osaa muokkailla. Sama homma olisi tumblerin kanssa edessä yhä, mutta noloo mikä noloo niin ei oo oikein jaksanu sen kummemmin syventyä. Joudutte nyt vielä toistaiseksi katselemaan tätä tylsää ulkoasua. |'D Ehkä jossain vaiheessa sitten..

[Tämä teksti on vähän random, oon kirjotellut tätä muutamana päivänä niin voi vähän hyppiä aiheesta toiseen. |'D Ei jaksa hirveenä datailla kerralla kun kerran kylässä on.]

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Valot päälle ja mokkapaloja naamaan

Viikonloppu meni juosten. Taas. En ymmärrä mihin se aika juoksee. Toisaalta, muistissani on muutamia katkoksia, jotka voivat vaikuttaa asiaan. Ei, en ollut humalassa. Mieleni vaan takkuaa taas jotain omiaan. Tiedätkö sitä tunnetta, kuin olisit vain joku, joka katsoo tekemisiäsi vierestä? Kuin näkisit vain unta. Joku muu tekee asioita puolestasi. Sellainen fiilis minulla oli lähes koko viikonlopun. Se on tullut minulle viime aikoina aika tutuksi. Toisaalta se on hyvin pelottavaa. Tälläkin hetkellä kirjoittaessani, tuntuu kuin nukkuisin.

No, joka tapauksessa, viikonloppu oli ihan mieluisa. Mies tuli lomille siinä perjantai-illan aikana ja olin suunnitellut leipovani jotain, kun hän täytti keskiviikkona 20 vuotta. Ennen kuin aloin suunnittelemaan itseni sotkemista keittiössä piti kuitenkin käydä kahdeksalta aamulla pyörähtämässä autokoulussa. Kakkosvaiheen arvioivan ajon kävin hurauttamassa, semmoinen tunnin mittainen ajo yhteensä. Kuulin, kuinka perseeni huusi hoosiannaa..
    Mutta valitettavasti oli pakotettava itsensä kipiän takamuksen kanssa siihen. Itselläkin kuitenkin tulee aika pian tuo 20 täyteen ja sitä ennen homma on hoidettava alta pois. Ens kuun puolella kuitenkin saan tietää, joutuuko tuon häntäluun leikkaamaan vai ei, mikä taas tarkoittaa kuukauden pelkkää makoilua mahallaan, ei lainkaan istumista. Aika kävisi siis liian tiukille, jos olisin jättänyt myöhempään. Viikon päästä pääsee vasta leikkimään liukkaalle tuon auton kanssa, mutta parempi sekin kuin ei ollenkaan.

Aika inva fiilis oli siis sen ajon jälkeen. Sain kumminkin kuulla olevani turvallinen ja ekologinen kuski, mikä tietysti piristi. Sekalaisessa ajossa kulutus oli vain 3,5 litraa sadalla, mikä oli kuulemma paremmin kuin hyvin.

Olin aika väsyksissä siinä illasta, enkä millään meinannut saada semmoista leipomisfiilistä päälle. En ollut suunnitellut tekeväni mitään erikoista enkä mitään tiettyä. Pian iski itselle melkoinen suklaan himo (minkä kyllä näkee naamasta tämän viikonlopun jälkeen) ja alkoi mieli ruveta tekemään mokkapaloja. Ne on suhteellisen äkkiä tehty ja helppoja myös.
      Kumminkin valmiin pohjan leikkaamisvaiheessa aloin häseltämään jotain omia tyhmiä visioitani, eikä tullut ihan tavallisten mokkapalojen näköistä lopputulosta. Halusin tehdä jotain erilaisen näköistä. Se jäi tosin vähän puolitiehen, kun huomasin kotona olleiden koristeluvärkkien olevan vähän kortilla. En edes kynttilää löytänyt hienon väkerryksen päälle.. ja strösselitkin olivat saaneet kosteutta kaapissa, ne maistuivat vähän puulta.. Onneksi miehen luona löytyi edes vähän paremmin strösseleitä, joilla sain edes vähän nätimmän mokkapalahökötyksen tehtyä.




Tämä oli oikeastaan viikonlopun kohokohta |'D Pieni ja säälittävä mokkapalapyramidi.
  


 
Muuten oikeastaan oli aika normaali meno ja meininki. Seuraavan viikonlopun mies onkin kiinni, mutta onneksi oon saanu viikonlopulle tekemistä ja meen katsomaan rakkaita ystäviäni. En vaan koskaan totu siihen, että pitää yksin olla viikonloppuna.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Cresu esittäytyy!

Kyllä. Minä tein sen. Avasin viimein oman blogini! Olen satunnaisesti lueskellut ystävieni blogeja ja miettinyt, uskaltaisinko itsekin kokeilla. Olen pitkään halunnut paikan, johon voin oikeasti kirjoittaa mitä vain elämääni liittyviä asioita, silloin kuin huvittaa. Galleria ei enää tunnu siltä paikalta, tumbleri on taas enemmän kuviin ja giffeihin liittyvää blogausta. Joskus kaipaan jotain enemmän. Tänään, 15. maalliskuuta, on tullut sen aika!

Sinun ei välttämättä tarvitse kummemmin minua tuntea lukeaksesi tätä blogia, mutta luultavasti se voi helpottaa ymmärtämään joitain asioita.

//Tekstiä päivitetty viimeksi 20.9.12



Kuka minä olen?

Minä olen ystävien kesken tunnettu Cresu. Olen 20-vuotias nuori neidinpuolikas. Asun Länsi-Suomessa, mutta ystäväpiirini on levinnyt ympäri Suomea. Rakkaimmat ystäväni asuvat aivan liian kaukana, varsinkin nyt, kun olen ollut hieman rajoittunut matkustamisen suhteen viime aikoina. Ehkä siitä kerron myöhemmin.

Opiskelen tällä hetkellä lähihoitajaksi. Aloitin koulun vuonna 2008 samanikäisteni kanssa, mutta matkalla lähihoitajan maailmaan minulle on tullut muutamia mutkia, enkä päässyt valmistumaan muiden kanssa samanaikaisesti. Tarkoitus olisi valmistua joulukuussa 2012.

 Harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita?


 










Cosplay. Harrastuksistani tärkein. Siitä kuulette blogissani vielä ja paljon, joten tässä vain lyhyesti; Ihan itse en pukujani tee, minulla on ollut niiden kanssa rakas äitini auttamassa. Kiitos hänelle olemassaolostaan♥ Pyrin kuitenkin siihen, että jonain päivänä pystyn olemaan niin hyvä, että teen pukuni itse. Ehkäpä kesällä 2013 näemme jotain sellaista. ;) Myös paljon kirpparilöytöjä ja muita tulee käytettyä hyväksi.

Cossipuuhistani voisi melkein tehdä oman blogin, sillä sitä tykkään kuitenkin tosi paljon käsitellä. Mutta ehkä sitten joskus, kun cossaan "enemmän".

Piirtäminen ja kirjoittaminen. Ne ovat jokseenkin inspiraation puutteessa olevia molemmat tällä hetkellä, mutta toisinaan repäisen ja saatan kirjoittaa ficcejä, tai piirtää mitä mieleen tulee.

Pelit ja niiden pelaaminen. Voiko ihanampaa asiaa olla, kun uppoat niin täydellä sydämellä jonkin pelin omaan fantasiamaailman hurmioon? Toisinaan en välttämättä pelaa itse ollenkaan, riittää katsominen. Yleensä silloin se ei ole tarpeeksi kiinnostava minua varten, vaikka kiehtoisi muuten.  Mutta sitten, kun löydän itselleni täydellisen pelin, ette saa minua konsolin/pc:n ääreltä irti mitenkään. Fantasiapelit ovat suosikkejani. Nettiroolipelit on myös ok, tosin en ole hetkeen sellaista pelannut.. v. 2007 Guild Wars oli kova juttu ;D Suosikkipeleistänikin saatatte kuulla myöhemmin, aivan taatusti.

Yllä olevaa hyvin vahvasti kompaten rakastan myös fantasiaa, draamaa, mustaa huumoria, odottamattomia käänteitä ja muita vahvoja elementtejä erilaisten tv-sarjojen muodossa. Näitä ovat muun muassa Game of Thrones, True Blood, Supernatural, Big Bang Theory, The Mentalist, Dexter ja Skins. Uudelleenheränneet supersankarileffat ovat myös iso sydän. ♥

Miksi avasin oman blogin?
..Kaverit, nuo elämän pippurisumutteet.
No, tavallaan vastasin tähän kysymykseen jo alussa. Eli lähinnä siksi, että tänne voin kirjoittaa asioita myös vähän pidemmästi. Ehkä osa syy on myös tavallaan laiskuus tai sosiaalisesti awkwardit taitoni aina toisinaan, koska tätä lukiessaan ihmiset, joita kiinnostaa, saavat lukea kuulumisiani. En enää halua jakaa asioitani facebookissa enkä irc-galleriassa niin avoimesti. En tiedä sille syytä, jostain syystä näissä palveluissa ei vain huvita kertoa juuri mistään. Tuntuu, että asiani eivät ole niin tärkeitä, että niissä pitäisi aina fb:ssä näkyä kaikkien etusivulla, tai jotain. En tiedä itsekään enää, mitä oikein selitän. XD

Ehkä iso syy myös oman blogin tekemiseen on kaverit. Kaverit, joiden kanssa ei aina tajua vaihtaa kuulumisia koska olen puupää.



Muuta asiaa minusta itsestäni

Olen kai aika tavallinen ihminen loppujen lopuksi. En omista mitään tiettyä tyyliä, pukeudun vaatteisiin, joista itse tykkään huolimatta siitä, onko sellaisia kuteita joka toisella tai ei kenelläkään toisella.

Punapäisyydestäni minut on tunnettu noin nelisen vuotta. Nyt kuitenkin uudet tuulet saavat senkin suhteen puhaltaa!

Kuulun ihmisiin, jotka tykkäävät karata todellisuudesta pitkiksikin ajoiksi. Harrastuksenikin saattavat siitä jotain kertoa. ;)

En yleensä avaudu mieleni syvimmistä asioistani kenellekään, edes läheisille ystäville. Olen vain sellainen. Kyse ei ole luottamuksesta, vaan enemmänkin omasta luonteestani. Liiallinen sosiaalisuus on myös mielestäni aika ahdistavaa. |'D

Tulette  mitä ilmeisemmin kuulemaan vihaisia avautumisia mistä milloinkin. Tykkään käyttää monipuolista kirjoitustapaa ja joskus saatan kirjoittaa pitkiäkin juttuja. Joskus taas.. no, vähemmän pitkiä.

En kovin usein suutu. En jaksa olla vihainen ihmisille ja kuluttaa energiaani ihmisten vihaamiseen. Olen aika kiltti ihminen, että kanssani tulee kyllä toimeen. Toki aina ei mene ihmissuhteetkaan ihan putkeen, mutta se on elämää se. :)

Mielenkiintoisia, tai vähemmän mielenkiintoisia lukuhetkiä tekstieni parissa!