lauantai 24. maaliskuuta 2012

Vihainen kahvinkeitin on vihainen

Olen ihan varma että tuo kahvinkeitin suunnittelee jotain. Se päästelee semmosia kummallisia murahduksia. Ottaa yhteyttä ufoihin tai vastaavaa.

Olen siis tällä hetkellä käväisemässä Kalajoella ystävieni luona. Viimeiseen hetkeen asti toivoin, että mies olisi kusettanut ja ilmestynyt tänne viettämään viikonloppua. Niin hän melkein tulikin. Jos olisi vain informaatio kulkenut tarpeeksi hyvin, hän voisi olla täällä tälä hetkellä. On kiinni turhaan tällä hetkellä kiinni Kajaanissa, oikeastaan. Noh, ehkä ens viikonloppuna sitten. Ärsyttää vaan, miten toista syytetään movettamisesta ja pidetään turhaan vielä kiinni kaiken lisäksi. Kyllähän mies movettaa kun se makaa korkeassa kuumeessa osastolla, kyllä. Mikä lie hiekkapillu siellä alikkina.. Taitaa minua ärsyttää tällä hetkellä enemmän kyseinen asia mitä miestä.

Nytten sain pari tuntia sitten kuulla, että mies on saanu hengenahdistuskohtauksia pariin otteeseen tänään siellä ollessaan. Niin, joku astmaan sairastuminen nyt vielä puuttui. Oikeasti, perkele.

Käväistiin tänään Ylivieskassa ostoksilla. Ylivieskassa on Deviant-niminen liike, joka on vähän niin kuin Backstreet. Hiru mukavaa palvelua aina ja kivoja vaatteita yms muuta härpäkettä. Ostin puuterin ja mustan koristerusetin hiuksiin. Olin siinä jo kivasti valmis lähtemään kaupasta, kun kaveri siinä vaihtoi muutaman sanan myyjän kanssa vielä. Kyseinen nainen oli kehunut kertaalleen hiuksiani siinä aikaisemmin. Ihan mukavaa kuulla tommoisia kehuja vierailta ihmisiltä joskus. Pian nainen sanoi lisäksi "Oikeasti, sä oot ihan tommonen suloinen keiju, mistä tommosia suloisia ihmisiä löytyy!"

...Keiju? 8'DD Jos ei olis ollu puuteria naamassa, olisi ollu naama taatusti saman värinen kuin hiukset. Tunsin kauheeta kuumotusta naamassa, ja menin ihan noloksi.Oli hetken sen jälkeen semmonen olo, että voisin pyörtyä. Tuli hirveen kiva olo.~

Jatkettiin matkaa Kärkkäisille. Ihan järkyttävän iso paikka näin pienelle ihmiselle. Olisin varmaan eksynyt sinne jossei kaveri olisi ollut lähellä. Väkeäkin oli ihan kiitettävästi, siellä oli jotkut alennuspäivät meneillään. Itse en sieltä löytänyt mitään, lähinnä makutuomarina toimin kaverille. Ei oikein ollu ostofiilistä, oon niin hirveen kranttu ostaan oikeesti mitään, niin meinas vähän väsyttää loppua kohden. Käytiin hakemassa jätti-iso pitsa Turkinpippurista ja ajeltiin takaisin Kalajoelle.

Ikävä kyllä persaus ei oikein arvostanut paluumatkaa. Menomatkakin tuntui olevan aika ikävä, vakka Kalajoelta Ylivieskaan ajaa suunnilleen 40 minuuttia. Teki niin kipiää että itku pääsi ja meinasi aiva iskeä paniikkikin. Sain kuitenkin rauhoituttua. Tällä hetkellä istunkin nyt - ja luultavasti koko loppuillan - jonkin sisuskumin päällä, jonka kaverin pikkuveli toi kotoaan. Koko kämppä haiskahtaa valkosipulille, mutta olipahan hyvää pitsaa. 8D Josko sitä tänään vielä saunoisi, kattelis lehvoja ja muutaman joisi.

Maanantaina pitäisi palailla takaisin kotiin.

Oaah pitäis jaksaa vähän paneutua tähän blogini ulkoasuun enemmän jossain vaiheessa. Onhan tämä tumma pohja ihan siedettävän näköinen, kun ei oikein itse osaa muokkailla. Sama homma olisi tumblerin kanssa edessä yhä, mutta noloo mikä noloo niin ei oo oikein jaksanu sen kummemmin syventyä. Joudutte nyt vielä toistaiseksi katselemaan tätä tylsää ulkoasua. |'D Ehkä jossain vaiheessa sitten..

[Tämä teksti on vähän random, oon kirjotellut tätä muutamana päivänä niin voi vähän hyppiä aiheesta toiseen. |'D Ei jaksa hirveenä datailla kerralla kun kerran kylässä on.]

4 kommenttia:

  1. sinä olet mokoma käynyt kalajoella etkä ole pysähtyny pyhäjoelle moikkaamaan :D hyh :P Kalajoki on mukava paikka, amoten ylivieska. Ah, haluaisin takasi kärkkäielle. siel on kaikhea kivvaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooww I'm soowwyy D88 en tienny että oot nii lähellä yhyy XD

      Poista
    2. No, tiiätpähän nyt x)Meillä on täälä niiiiiiin hiljasta et piristys on aina hyvästä =D

      Poista