tiistai 2. lokakuuta 2012

Vaasa on kiva kaupunki

..jonne voisin muuttaa, näin on viime päivinä ajatukset sinne suuntaan olleet. |'3 Joo siis ei tokikaan vain siksi, että kyseinen merituulen raiskaama kaupunki miellyttäisi esteettistä silmääni, vaan myöskin tulevia kouluja ajatellen.

Moni tekstejäni seurannut tietää, että koulunkäyntini on kussut silmään enemmän kuin tarpeeksi. Kuitenkin jos ja kun viimein sieltä valmistun tai saan monoa, oon miettinyt erästä toistakin koulutusohjelmaa, minkä voisin ehkä joskus käydä tulevaisuuden kannalta. Haaveilin siitä jo oikeastaan silloin pari vuotta sitten, mutta eihän täällä sitä järjestetä, suun terveydenhuollon koulutusohjelma. Suuhygienistinä työskentely tms ei kuulostaisi lainkaan hullummalta.

No, josko nämä löpinät sikseen, koska olin viime viikonloppuna Vaasassa ihan muista syistä. Ane pyysi hänen mallinukekseen parin muun tyttösen kanssa. Toinen heistä oli jo entuudestaan tuttu, Päivin tapasin ensimmäistä kertaa. Mukavaa oli jälleen kerran!

Muutamia suosikkejani siis! Lisää kuvia minusta ja Anen muista kuvauskohteista löydät viralliselta facebookin Milla Katajisto Photography-sivulta!


Multa kysyttiin kuvauspäivän päätteeksi, että onko mun omat silmät oikeasti noin ruskeat. Aina silloin tällöin joku kysyy, se on aina jotenki kiva kuulla, kun ei itse osaa kiinnittää niihin mitään huomiota. |'D

Päivi oli upea ja kuvauksellinen, oli kiva kuvailla hänen kanssaan :3



Milla osas laittaa hiukset oikein kunnon hattaralle illalla. Mulla oli myös aivan ylisuloinen meikki, mutta keltainen valo vähän kyllä jätti sen varjoonsa, harmi.
Tästä tykkään kyllä tosi paljon. Oon vierastanut aika paljon tota mun omaa väriä nyt, kun se on vielä vähän vaiheessa muutenkin.. mut Milla sai sen näyttään tosi söpölle :3

Moniin kuviin jouduin jokseenkin raa'asti muokkaamaan omaa ihoani, koska.. no tarviiko sitä selittää miksi? :__D Tietyssä valossa - eli kahdessa alimmaisessa - järkkärin laadun kanssa posket näyttävät miinakentältä. Naama tuottaa aika paljon nyt itsetunto-ongelmia, ei ole vielä oikein vaikuttanut tuo lääkekuurikaan. Oon oppinut jotenkin peittämään kyllä suurimpia punoituksia yms, ajattelin, että voisin siitä tehdä jonkun oman merkinnän tulevaisuudessa. Miltä kuulostaisi?

4 kommenttia:

  1. Suuhygienistiksi sulla ainakin olisi hyvä pohja, kun oot aika pitkälle tota lähihoitajan hommaa jo opiskellut. Käsittääksenihän se on suuntautumisvaihtoehto lähihoitajaopinnoissa (joskaan kaikki koulut ei sitä tietysti tarjoa) :)

    Hienoja kuvia sulla taas. Kattelen niitä aina vähän kateellisena. Ois upeaa, kun joskus sais itsestäkin tommosia, mutta... xD No joo.

    Harmillista kyl et joudut ihoa kuviin muokkailemaan. Siis just siinä mielessä, ettei tilanne ole vielä helpottanut. Toivottavasti lääkekuuri puree jossain vaiheessa kunnolla. Oma postaus aiheesta varmaan kiinnostais monia, varmasti joku painii saman ongelman kanssa.

    Itellä naamasta kyllä näkee, jos ruokavaliosta on poikettu. Esim. viikonloppuna oli peli-ilta ja tuli syötyä kaikkea tavallista poikkeavaa ja nyt naama onkin sitten kipeillä pateilla ja iho muutenkin inhottavan näkönen. Kyllä taas kannatti :D Mut joo, ei mulla silti noin paha ole ja ruokavaliolla pysyy yleensä ihan suht hyvässä kunnossa.

    Enivei, iho ongelmista huolimatta todella upeita kuvia susta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, vuoden kestäis vain siitä johtuen. :3 Kiitos tosi paljon! Millahan mielellään taatusti nappais sustakin kuvia, se etsii vähä uusia kohteita x) että jos joskus kun tänne tuut käymään niin vois vaikka kuvata! Tai sitten miittiviikonloppuna otetaan jotain kivoja kuvia! ;)

      Jees, toivon mukaan alkais pian rauhoittua tuo naama, olen aika kärsimätön tämän asian kanssa kyllä xD Ja se on kyllä totta, heti huomaa jos on jotain "väärää" syönyt |'D

      Poista
  2. Sä näytät hiukan toisiks alimmassa kuvassa ihan Chisulta. O.o

    VastaaPoista