keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

"Tuhannen tyrskyn pärskyt!"

Noniin, hakekaahan poppareita ja limpparia ja tehkää olonne mukavaksi.Tämä postaus tulee olemaan pitkä. Tuntuu taas olevan niin paljon kerrottavaa, etten tiedä mistä aloittaisin. On minulla taas ongelmani.

Pilvi kotiutui eilen ja nyt pitäisi tottua siihen, että on taas yksin päivät. En muista, milloin viimeksi viisi päivää olisi mennyt näin nopeasti. Elämä kun nyt tuppaa olemaan aika yksitoikkoista nykyään.

*Hakee jäätelöpaketin ja itkee lohduttomasti*

.. Olo on tyhjä. Tai no ei fyysisesti, kun tuli vedettyä hirveet kasat kaikkea mässyä, hirveää lohtua hain nyt ruuasta. Vitsailtiinkin siinä Pilvin kanssa vielä ennen junaan astumista, että hirveät suklaamässyt suruun vedetään, vettä alkaa sataa dramaattisesti ja jostain alkaa pian kuulua surullista viulunsoittoa. Vettä kyllä ripsi jonkin verran, mutta ei nyt saatu siitä tällä kertaa tunnelman nostattajaa.

Nämä viisi päivää voisi oikeastaan tiivistää aika hyvin muutamaan videonpätkään ja pariin kuvaan.

 

♪♫ SUURSTRÖMMING PEPPARKAKOR ♫♪

Katsoimme Madcookin kaikki nelisentoista jaksoa. Pilvi näytti ensin tämän episoodin ja kyseinen kymmenen minuutin pätkä oli niin hajottavaa settiä, että katsoimme sitten kaikki. Suosittelen sitä myös muille, erittäin viihdyttävää ja sen lisäksi myös hyvin avartavaa, siis ihan oikeasti. Oikeasti, jäi melko diippi jälkimaku koko sarjasta. Ihan kaikkea ei enää todellakaan tee mieli laittaa suuhun.





Ja sama meno jatkuu Tintilläkin..

Kävi mielessä tuon Madcookin jakson jälkeen, etteivät vain olisi pojat STP:n takana kun meno on toisinaan yhtä retardia niissä jaksoissa. Juurikin samanlaista derppailua. Joo no, SinäTuubaPaskoihin meni aika kovasti maku tossa jokunen aika sitten, mutta jostain syystä nämä Tintin jutut jaksavat tällä hetkellä naurattaa kumman paljon. |'D

Vanhan kunnon Tintin piirrettyjen openingia tuli kuunneltua kyllä varsin tiuhaan tahtiin, kun dvd:tä tehdessä oli selvästi jäänyt budjetti vähän pieneksi: Aina, kun valikossa painoi jotain, tämä kyseinen kipale alkaa soimaan alusta. Vielä, kun kaikki asetukset on kohdillaan, niin samainen kappale alkaa tietty vielä soimaan jakson alussa.. Mutta hirmuisen hyvä tuo kappale on. Ensimmäisen kerran, kun kuulin sen pitkästä aikaa, hymy tuli väkisinkin poskille. Kunnon nostalgiapiikki. 

En muistanut kyseisen sarjan olevan niin hyvä. Se on oikeastaan todella viihdyttävä, en voi muuta sanoa. Hahmojen sanavalinnat ovat toisinaan hyvinkin mielenkiintoisia ja monesti sitä repeää nauruun ihan hölmöillekin jutuille. Yhdessä jaksossa eräs professori keksi ratkaisun johonkin jättipulmaan, niin tämä alkaa hyppiä riemusta ja huutaa 
"Nyt on syytä juhlaan, haetaan irtokarkkeja!" 

.. Että niin.



Joka tapauksessa, näihin päiviin mahtui siis myös muutakin kuin hirveää burgerointia.

Tässä nyt vähän tarkempaa kerrontaa päivien kulusta:



Seikkailumme sai siis alkunsa torstaina. Oli aivan mahtava ilma ja olin tuli pyllyn alla, kun juna saapui viimein Seinäjoen asemalle. Kävimme siinä pidemmittä puheitta kaupungilla kahvittelemassa. Suunnittelimme hieman, mitä kaikkea tähän reissuun mahtuisi. Lupasin tuputtaa Pilville Sherlockin ensimmäisen tuottiksen jaksot, mutta viimeinen jäi katsomatta, kun Tintteily oli oikeastaan enemmän tämän reissun teema.

Suosittelen tätä sarjaa kaikille. _Kaikille_.
Perjantaina palasimme takaisin Seinäjoen jättisuureen keskustaan ja ensitöiksemme lähdettiin metsästämään Pilville yo-mekkoa, eli paikalliseen mekkoliikkeeseen mars! Ensimmäisenä liikkeen ovesta sisään päästessä yksi mekko suorastaan kimalsi Edward Cullenin tapaan joukosta erottuakseen. Muiden mekkojen päälle ei juuri katsottu. Se oli kuin Pilville tehty, ei siinä siis kauaa nokka tuhissut, kun päästiin nauttimaan  Seinäjoen ihanasta räntäpaskakelistä. Oli aika kiddings me-fiilis, kun edellisenä päivänä pärjäsi teepaidalla ja aurinko lämmitti niin ihanasti kasvoja.
   Myös kirppareilla tuli pyörittyä, yllättäen. Niistä löytyy joskus semmoisiakin aarteita, varsinkin, kun yleensä ei ylimääräistä rahaa ole liikaa.

Lauantaina käväistiin moikkaamassa C:tä ja taidettiin siinä jotain vähän ottaakin, ainakin sunnuntaina tuntui hyvin vahvasti siltä. Siitä ei sen enempää, hauskaa oli, ei voi muuta sanoa. ;) Sunnuntai menikin tosiaan Tintin syövereissä, koomaten ja pleikkarikin varastettiin C:n luota. Raitis ilmakin siinä teki ihan höpöä, joten käytiin tekemässä pieni kävelylenkki, jonka varrella löysimme paikallisen Caterpien ylittämässä tietä. Pitihän kevään ensimmäinen matonen nyt ikuistaa.





Lupasin näyttää Pilville pikkuisen Final Fantasy XIII-2:sta ja otimma sitten vielä Bayonetan ja uusimman Naruton mukaan, jos niitä olisi innostunut pelaamaan. Kahteen viimeiseen ei kylläkään ehditty sen kummemmin koskea, harmi kyllä. Oon joskus aloittanut pelaamaan Bayonettaa ja oon nähnyt pelattavan sitä kyllä. Hirmu nätti peli.











Ei sen kummemmin perehdytty kolmetoista-kakkoseenkaan. Näytin alun ja pelattiin sitä hetken, maanantain ja tiistain välisenä yönä näytin lopputappelut ja endingin. Lopputulokseen totesi Pilvikin, että..








Hyvinkin pitkälti näin. Tottahan se. XIII-2:sen lopusta  saisi hyvinkin pitkän avautumisen, mutta jätän sen nyt uuteen postaukseen, koska sille oikeasti tulee sen verran paljon tekstiä. Lupaan vielä kirjoittaa sen, asia hajottaa, tai oikeastaan naurattaa sen verran paljon. Mutta jospa jatkaisin eteenpäin.

Maanantaina teimme pienen vierailun Vaasaan, kävimme moikkaamassa Anea. Maisemanvaihdos teki poikaa ja saimme muutamia kuviakin napattua. Vaasa on kaupunkinakin niin kivan nätti paikka ja isompikin, kuin mitä Seinäjoki. Sinne suunnittelimmekin sitten joskus hamassa tulevaisuudessa tekevän uuden reissun, myös kaupungilla kiertelyn merkeissä. Kävimme toki siinä kahvilla ja kuolaamassa paikallisen Gina Tricoon vaatteenpalasia, mutta siihen se oikeastaan jäi. Vaasassa kumminkin on sen verran enemmän kaikkia kivoja kauppoja, ettei varmasti turhaksi reissuksi jäisi sekään.
    Anen luona siinä hengattiin vielä iltaan asti, kunnes hurautimme takaisin Ilmajoelle Tinttiä katselemaan ja pelaamaan. Matkalla kotiin selvisi, että kotiinlähdön aika koittaisi Pilvillä jo seuraavana päivänä. Päätimme viimeisen illan kunniaksi katsoa vielä Tintin elokuvan, Secrets of the unicornin. Aivan ihana leffa, kuten alkuperäinen Tintti itsessään.




...No homo ;__;







Suosittelen kyseistä elokuvaa kaikille. Animointi on oikeasti silmiä hivelevän hienoa alusta loppuun. Voisin hehkuttaa sitä vaikka kuinka kovasti.

Jokaisella seikkailulla on kuitenkin loppunsa, niin loppui tämäkin siis synkeänä tiistai-aamupäivänä. Aivoni eivät oikein vieläkään ole tajunneet tätä asiaa. Ehti jotenkin tottua siihen. Mutta, en voi kuin kiittää Pilviä aivan mahtavista päivistä, jotka sain viettää. Olet rakas, kiitos. ♥

Tähän loppuun tällainen ihana herkistelykappale FFXIII-2:sen soundtrackista sekä mainos Pilvin omasta blogista, joka sijaitsee ♫ täällä ♪♫ ;>



♥: Cresu

4 kommenttia:

  1. Miten olisi kilometrikommentti tähän postaukseen nyt 8'''D

    Mutta idhidjhskjgfihjgfod ;---;;;; dramaattisesta vesisateesta ja viulunsoitosta voisin sanoa et siinä vaiheessa ku menin nukkumaan ni tajus et pffffffffff pitää nukkua yksin, outoa. Ja sit alkoi vesisade. Ja siin vaihees tajus et jaa, nyt sitä tosiaankin on kotona 8''D FEELINGS.

    Joo ei lauantaista sen enempää ku että hauskaa oli XDD ja onneks kuvat päätit jättää julkaisematta XD liian kauniita piripäitä. Ja Halsualla uusiks B)soooooon.

    Hajosin Official seal of mitä paskaa:lle, koska toi kuvastaa niin täydellisesti tota. Ei ... voi... kun .... en mä tiedä, nauraa, sille miten tyytymättömäks toi peli jättääkään pelaajansa 8''D

    Mut niin, onneks nyt pääsee useammin taas käymään ku ei ole koulua 8D ! Tänneki saa tulla kun siltä tuntuu ~ olet rakas ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOO siis oli iha hirvee nukkua viime yönä mullakin! ;n; fug thiz zhit. Joo tääläki alkoi tulla myöhemmin kyllä vähä enemmän vettä.. Ja kivasti kun sun juna lähti niin ajoin sitä viereistä tietä ihan sen rinnalla nii kauan ku pystyi XDD olin sillei fuuukkk

      Ja niin.. se oli sitä jännää se XD toicottavasti se Ane heittäis niitä kuvia ni sais jotakin julkaista tänne ja muuallekin! Halsualla todellakin pistetää taas semmosekki örinät pystyyn 8DD

      Official Seal kuvaa tota pelin loppua ihan täydellisesti. Nauroin jopa itsekin, kuinka osuva se oli kun muistin sen. :--D Hirveätä sheisseniä on. TO BE CONTINUED VAAN SAATANA.

      Minä todellakin tulen sinne! Onneksi tosiaan nyt on lähiaikoina tulossa kaikkea semmosta, et tietää näkevänsä taas pian!! ... mutta ei kuitenkaan tarpeeksi pian. FEELS SO EMPTEEHH

      Poista
  2. Pilaan teidän nätit kirjotukset ja kommentit nyt tällä mun aivottomalla paskanaurulla, mutta ANTEEKSI MITÄ "Nyt on syytä juhlaan, haetaan irtokarkkeja" :D:D:D:D:D:D

    Tuun hokemaan tota pilville niin paljon että sen on pakko vetästä mut jorpakkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha indeed!! :D Ja vaikka mitä kaikkia nii tyhmiä hokemia että revettiin vaa nauraan. Mäkin sitä jo toistelin Pilville pariin otteeseen, saa taatusti kuulla tuosta myös täältä suunnalta! Aah vanhat kunnon piirretyt ♥___♥

      Tintti on paras :D ja irtokarkit :D

      Poista