perjantai 24. elokuuta 2012

Game of Thronesia, Särkänniemeä ja naaman tippumsta

Olen jälleen ajassani jäljessä, pahoittelen.

Kuten on jo ilmennytkin, Särkänniemessä ei viime viikonloppuna ennätystä tullut. Porukkaa oli kuitenkin todella paljon, oli kiva nähdä tuttuja siellä samaan aikaan. Se kyllä oli ainakin itselle paljon tärkeämpää.

Muutama ihminen otti kuviakin cossistani, mikä oli oikeastaan aika hassua. Ei kuitenkaan oltu conissa, niin ei odottanut, että kukaan siellä kuvia nappaisi. Muilla huvipuiston kävijöillä oli välillä aika mielenkiintoisia katseita.

Yksi kuva sieltä liikesi kyllä matkaan, Afenin kameralla otettuna, kuvan nappasi eräs tuttuni meiltä päin.

Afeni, Nami ja minä. Peruukkini kanssa oli pikkuisen ongelmia.. molemmat kiristysnauhat ovat nyt rikki. Ne muoviset pidikkeet katkesivat, toinen frostissa ja toinen viime sunnuntaina.. oli aika mielenkiintoista saada se pysymään päässä.. no, onneksi hakaneulat pelasti.
Muita kuvia ei sitten itselle tosiaan kertynytkään kyseisestä tempauksesta. Oli ihan mielenkiintoinen kokemus kyllä.

Viime lauantaina tuli käytyä Helsingissä pieni pikainen kierros, yllättäen nirsouttani mitään ei irronnut mukaan. Miehen pikkusiskon kanssa oli kuitenkin kiva kulkea ihan kaksistaankin kaupungilla.

Illalla jäinkin sitten Tampereen asemalla pois, jossa kamut olikin jo vastassa. Siitä kipaistiin Koskenrannassa eräässä miittingissä pyörähtämässä, katsottiin Saapasjalkakissa (oli muuten loistoleffa) ja pelattiin Tinttiä! (joka oli ainakin kaksin pelatessa hulvattoman hauskaa) Ja jotenkin päädyin siinä illan aikana filosoimaan Nipsun ja Viljonkan välisestä rakkaussuhteesta... Oli hyvin syvällistä keskustelua.

Oli hieno ilta, hieman huuruisissa tunnelmissa. Itse piti kyllä todellakin olla varovainen juomapuolen kanssa (ja olinkin.). Kaverit piti onneksi huolen siitä, että minun kuppiini ei kaadettu väkevää joka kerta ja jos kaadettiin, niin tosi, tosi vähän. Tuo mun Isotretinoin-kuuri kerran rasittaa ennestään sisuskaluja..

Mikä ilme mulla oikein on tossa kuvassa.. XD ja Missu edustaa. Kuvan nappasi Neppis.
Mutta kyllä oon huomannut noiden lääkkeiden jo auttavan, näin parin viikon jälkeen. Tuo kyllä melkoista helpotusta, olin jo aika epätoivoinen yhdessä vaiheessa tämän lärvin suhteen.. Huulirasvaa on taas pitänyt alkaa käyttämään, tuntuu halkeilevan huuletkin aika voimakkaasti välillä. Mietin jossain välissä, että pitäiskö ottaa kuva meikittömästä naamasta nyt ja myöhemmin sitten, kun on iho paremmassa kunnossa.. vähän vertailla, tai jotain.

Margaery Tyrellin näyttelijä Natalie Dormer
on yksi omasta mielestäni näteimmistä
naisnäyttelijöistä Emilia Clarken lisäksi. 

Nyt ollaankin jatkettu miehen kanssa Game of Thronesin kakkoskautta. Itse oon katsonut sitä aikaisemminkin, mut eipä kertaus haittaa, kuitenkin aika paljon asioita tapahtuu jatkuvasti. Todella mahtipontinen sarja! Gorepornoa ja selkäänpuukottamista, siitä minä tykkään. Hahmot on niin karskin komeita, elämää nähdyn näköisiä ja naiset kauniita erikoisine kasvonpiirteineen... Tykkään tosi paljon näyttelijöistä nimen omaan siksi, ettei ne oo niin "tavallisen" näköisiä. Sama pätee True Bloodiinkin.

Kirjat olis ihan kiva lukea varmaan tästäkin sarjasta, jos ne saisi jostain käsiinsä. :3

Huomenna mennään käymään meillä ja aloitetaan miehen cossin tekoa, jota toivottavasti valmistuu Traconiin mennessä! Äiti jopa lupasi, että nyt saan oikeasti tehdäkin jotain! Se ei oikein luota mun ompelu-skillsseihin, enkä toisaalta ihmettele, kun ei se pentele anna mun ikinä tehdä mitään itse ilman sekaantumatta. :__D Mutta oikeasti on ihanaa, kun se on aina niin innoissaan kaikista cossihommista, vaikka nyt välillä tuntuukin olevan vähän asenteella "Anna tänne kolttu, eihän tuosta nyt tule mitään" XDD Ihana äiti.

4 kommenttia:

  1. Aaa oot tossa kuvassa niin söpö XDDDD ♥ tuitui!

    Pitäis iteki jaksaa Game of Thronesia mutku tullut aina veljen kanssa katottua ja nyt ku se on laiskalla päällä katsomisesta ni ei itekää jaksa itekseen katsoa :--x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha aaww kiitos ihana! X'D ♥

      Joo no mulla on ollu sama vika! Tai jotenki keskittymiskyky herpaantu aina kun yksin kattoi.. ja nyt kun on kattonu Kallen kans alusta asti uudestaan nii on jaksanu keskittyä ja tajuaakin juttuja paremmin XDD

      Poista
  2. M sai justiinsa lahjaksi viisi ensimmäistä kirjaa... Nyt meillä on sitten vähän turhaan se eka kirja kahteen kertaan enkuksi x)

    Ihan jees sarja, muttei välttis parasta, mitä on tullu katottua. Ekaa kirjaa oon vähän alusta lueskellu, mutten kovin pitkälle vielä edennyt. Saas nähdä, tuleeko ne nyt luettua, kun tosiaan olisi jatkokin hyllyssä valmiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo! 8D Kelpais~

      Ite tykkään tosi paljon. Jotenkin toi vanhanaikaisuus puree tällä hetkellä tosi kovasti. Ihania kampauksia ja ihania mekkoja, niitä on ainakin kiva katsella x)

      Poista