Ei mennyt ihan putkeen, ei sitten missään t: cresu ja pitkät avautumiset

..Sisu ;;___;;

Eilinen päivä oli kyllä niin ahterista.

Pääsin viimein kunnolla kouluun, kun opettaja tarjosi mahdollisuutta osallistua nuorempien kanssa käytännön tunneille. Olin ihan onnesta soikeana kun pääsin mukaan vähän kertailemaan juttuja! Eikä ollut yhtään pahitteeksi.

Mutta noh. Alaselkä tuli siinäki ajassa jo tosi kipeäksi, yllätys... Toisen opiskelijan tökätessä neulan käsivarteen pienimuotoinen hermostuneisuus vei jotenkin voiton ja itku pääsi. Hävetti ihan sikana, toinen raukka-parka ekaa kertaa pistämässä ja luul, että vika oli hänessä..

Onhan mua aina pelottanut, kun toinen ihminen mua pistää, mutta ei sentään itkua ole tullut... pyörtynytkin ennemmin :__D

Olisipa jääny väärinkäsitykset siltä päivältä siihen. Opettaja pisti terkkarille, jos saatais hoidettua itelle lääkärikäynti johonkin, että sais lausunnon, mitä tulevilla työharjoittelujaksoilla saisin tehdä ja mitä en.

Yritettiin siinä terveydenhoitajan kanssa sit saada aikaa tk:seen sille lääkärille, joka keväällä totesi, ettei kannata raskaisiin hommiin hakea ja tarvittaessa ottaa yhteyttä. Terkkari oli puhelimessa ja soperteli siinä sen ajanvaraustädin kanssa jotain. Kysyi minulta siinä välissä, että pääsisinkö iltakahdeksalta menemään.

Okei joo, tosi outoon aikaan ensinnäkin. Tässä kohtaa olis jo pitänyt tajuta. Vielä kun oli ihan erikoislääkäristä kyse, mutta en ajatellut sen kummemmin. Tottahan ny menisin, jos niin äkkiä pääsis.

Menin sovittuna aikana paikalle. Kului yli tunti. Lopuksi omaa nimeä kuulutettiin, päivystyshuoneeseen. No voi nyt helvetti, ajattelin.
Alkoi käydä järkeen, miksi olin niin nopeasti päässyt. Ilmeisesti jotain oli terkkarin ja sen ajanvarausnaikkosen kanssa mennyt ristiin, jommallekummalle iskenyt aivopieru ja terkkarikin oli siinä luulossa, että olisin päässyt juuri tämän tietyn lääkäri X:än juttusille, joka tilanteeni tiesi.

En kuitenkaan kehdannut lähteä enää pois siinä vaiheessa. Vähän nolon oloisena menin kuitenkin.

Ensinnäkään, enhän minä siltä akalta mitään lausuntoa saanut. Ei se ottanut loppujen lopuksi kantaa, että pitääkö välttää jotain asioita tulevalla työjaksolla.. Ikäväkseni totean, että samaiseen terveyskeskukseen olisi tarkoitus mennä mm. kyseisen ihmisen käskyteltäväksi ja haukkumapuuksi kymmeneksi viikoksi. Jippijaijee. Oon siis aikaisemmin ollut samalla laitoksella harjoittelussa kuusi viikkoa ja voin sanoa, että mitään hyvää sanottavaa ei sen paikan ilmapiiristä jäänyt käteen.

Kerroin kuitenkin, mitä koulussa oli tapahtunut. Tuli niin tylysti kyllä asiaa pöytään, että  sain niellä omaa häpeää ja pahaa mieltä viimeiseen asti, ettei vaan nolaisi itseään enempää sen ihmisen edessä.

"Ei tipu sulle tästä sairaslomaa kuule nyt" hän sitten töksäytti kun lopetin kertomisen. Enhän edes pyytänyt mitään sellaista. En haluais olla päivääkään enää saikulla, vaikka kuinka kamalaa olisi.

Häneltä ei kyllä tullut mitään hyvää sanottavaa kertaakaan sinä aikana. Hän moitti siitä, että en ole selvästikään harrastanut tarpeeksi liikuntaa ja miksi tulen tänne, jos kerran en saikkua halunnut.
Sanoi sitten vielä tämän saman, mitä muutkin, kun olen vielä nuori ihminen.

...hänen ilmeensä astuessani huoneeseen

Kyseli, että eikö ole koskaan ennen ollut selkä kipeä ennen sitä viime vuotista kolaria. No kun ei ole. Hän alkoi selittää, että mun lantion joissain luissa oli jotain, mikä tuota kipua voi aiheuttaa. (tämä siis lukenut yhden lääkärin lausunnossa, muttakun lekurisanasto..) Nyökyttelin vain, kun en tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa?

"Eikä sua kukaan leikkaa kun oot noin nuori" Hän totesi seuraavaksi.
Leikkaa? Okei, ensinnäkään, olinko sitäkään pyytänyt.. en edes tiennyt tuota aikaisemmin mitään tuollaisesta vaihtoehdosta.

En oo ollut tietoinen, että joku vois sorkkia mun lantiota niin, ettei se olisi niin ahdas tai jotain. Just. Valitettavasti myös samaan syssyyn hän heitti taas karua faktaa pöytään..

"Sä tuut aina olemaan tollanen, opi elämään sen kanssa"

Jonkinlainen pala siinä nousi kurkkuun. Vaikka oon kuullut tuon kerran ennenkin, no.. niin. En pysty olemaan itkemättä nytkään, kun ajattelen hänen sanomaansa. Tämä riivatun kipu ei lopu ikinä. Musta ei tuu enää tervettä ihmistä. Sekös tässä suoranaisesti vatuttaa. Oon niin vihainen itselleni.

Mutta jotenki musta tuntuu, että se naisenkaan asenne ei ny oikein ollu ehkä niin ammattimainen.. toki se oli tunnin aikataulussa myöhässä ja varmasti väsynyt, mutta ei kai se nyt mun vika ollut?

Kaiken hyvän lisäksi tulin sitten kuumeeseenkin vielä. Ihan hirveä olo. <__> uliulivalivali. Ehkä huomenna on parempi päivä.

Lepäilemään päästyäni sain kuulla avokin suusta, että rakkaan ystäväni kissa teki eilen viimeisen matkansa. Soittelimme illalla ja oma ääni meinasi vähän väliä hajoilla. Ihan kamalaa. Ei se ollut edes vielä niin vanha.. ;___;  Ihana Sisu. Viime viikolla toisen kaverini hamsteri oli poisnukkunut ja poru pääsi silloinkin. Kauhea nyyhkyttelijä olen nykyään, vai sattuuko kaikki ikävät asiat nyt kerralla, en osaa sanoa.

Huhhu, johan oli vuodatusta. Halusin vaan  tuoda esille sen, miten hyvää tää asiakkaiden kohtaaminen täälläkin aina välillä on. |'D Kuten varmasti kaikkialla muuallakin. Tämän reissun jälkeen tekee taas mieli lääkäriin seuraavan kerran vasta, kun toinen jalka on jo haudassa. Perkele.

Kämpän etsintää ja naamahajoilua

Noniin!  Edellisen maratonipostauksen jälkeen vedetään vähä käsijarrusta. (OR NOT) Olen tyytyväinen, että sain julkaistua koko roskan, mutta mopo tais karata pituuden kanssa vähän käsistä.. |'D

Anyways! Koulut on alkanu ja minun rakas opinahjoni ei ole kaivannut minua vielä toistaiseksi ollenkaan. En oikeastaan voi tehdä itse paikan päällä mitään hyödyllistä enää. Vuosi sitten samoihin aikoihin palattuani takaisin kouluun, odotti siellä minua vastassa henk. kohtainen Rocky Horror Show.

Opetussuunnitelmat muuttuivat;  Aikaisemmin kursseja oli enemmän ja ne olivat lyhyempiä. Anatomiat, lääkehoidontunnit sun muut olivat monet erikseen 1-2 kurssin pituisina omina lokeroina. No ei ollut enää.

Melkeimpä kaikki, mikä itseltä jäi siltä viimeiseltä puolelta vuodelta uupumaan, olisi integroitu noin neljään, viiteen isoon klönttiin (ja joitain poikkeuksia). Shit happened, what now? Sai opettajien kanssa takuta kyl, mua varten piti tehdä sitten erillisiä etä_vitun_tehtäviä. En vihaa mitään niin paljon kuin niitä, ne on ahdistavia.

I was damn sure I won't make it. Mutta kuukauden päästä tuli tää häntäluuongelma. Vaikeuttaa yhä jatkamista, kun miettii, että miten selviän 10 viikosta terveyskeskus- ja keskussairaalaharjoittelua, kun en perkele saa imuriakaan nostettua välillä ilman, että naamani näyttää suunnilleen--

... eiköhän tuo kuvaa tarpeeksi.

No joka tapauksessa. Pienimuotoisia muuttujia tullut tähän matkaan ihan tarpeeksi. Mutta josko nyt pääsisin kunnialla valmistumaan itsekin! Ennemmin tai myöhemmin..Antaa hevosen murehtia kun sillä on isompi pää. En anna tän enää lannistaa itseäni.

Kämpänhaku on myös ollu aika vilkkaasti käynnissä! Eihän sitä periaatteessa mikään kiire ole pois muuttaa, mutta alkaa tuo oma huone olemaan niin paljon täynnä kaikkea, että sitä on jo mahdoton pitää järjestyksessä.. ja noh, muutenkin. On semmoinen kutina, että tahtois nostaa itsenäistymisleveleitä pikkuhiljaa.~ Oon niin innoissani.

Ai niin, ja sain sitten melkoisen jytyn lääkityksen maanantaina tuohon mun naamaongelmaan (=Naamassa nii paljo epäpuhtauksia, että ilveilyki tekee nykyään kipeää..).. Ihan järkyttävää päänsärkyä ollut siitä asti. Kävin siis ihan oikein kunnon ihotautilääkärillä... En oo ollu ikinä niin mukavalla lääkärillä kuin tämä täti!

Oikeesti, miksei kaikki lääkärit oo tommosia. Tosi ystävällinen, oikeasti perehtynyt asialleen (ei ollut siis mikään nuori nainen enää) kyseli mielipiteitä ja muutenkin oli tosi perusteellinen.
No, siinä se sitte kysyikin heti, että haluanko rampata täällä useinkin vai laitetaanko heti kunnon tropit pöytään, että sais ton ihon kuntoon. Noin puolen vuoden kuuri ja e-pillerit siihen päälle. Jo luulis lähtevän. Resepti pitää käydä uusimas kuukausittain, ei saa määrätä kuukautta pidemmäks aikaa kerrallaan.. huhu mitä jöötiä.

 Alkomahoolittelu menee kyllä hyllylle koko kuurin ajaksi tai maksa poksahtaa, sitähän emme toivo. Ei onneksi ole mulle ongelma olla juomatta. (Sry Jyri, oon tylsä ja raitis sun läksiäisissäs sitten :'| )

..maybe some other time.

Kyl huomaa jo nyt, et muutosta on tullu. Tosiaan, tuo päänsärky nyt on ollu aika ikävä, kun heräät aamulla päänsärkyisenä ja meet nukkumaan päänsärkyisenä.. Naama näyttää tällä hetkellä siltä, että se tippuu pois.. koko ajan pitää rasvata eikä sekään riitä |'D onneks sai kunnon ohjeistuksen lääkäriltä, et millasta rasvaa pitää laittaa et helpottaa. Mutta joo, ehkä tämäkin ongelma on nujerrettavissa.



En tiedä, mikä ihmeen virtapiikki nyt on oikein iskenyt. Oikeastaan mikään ei ressaa tällä hetkellä. Akut ovat selvästi saaneet latautua tarpeeksi kesällä, että jaksaa taas. Oi että, kun olis aina näin reipas, mitä nyt.

COMING SOONN eli siis ensi postauksessa toivon mukaan näämme photoshootti-kuvia minun ja Anen paricossista, jota toteutimme viime viikonloppuna käytyäni Vaasassa! Mikäli vaan saan näitä kuvia itselleni, niitä odotellessa! Cossina siis vanha Elfen liedin Lucy-cossini, ja Ane cossaa Koutaa. Palailen piakkoin Vaasaan, kenties saamme samaisesta paricossista jonkinnäköistä videotakin.. ;)

Hyvää yötä.♥

//: Meitsin lukijat-palkki on jo kussu jonkin aikaa.. nyt sain sen toimiin ainakin itselläni, toivottavasti se näkyy ny oikein kaikille. ^^' koitin vaihtaa blogin osotetta ja vaihdoin takas vanhan ni toimii taas, toistaiseksi :3

Harvinaisen sosiaalista menoa

Viime päivinä on tapahtunut paljon, niin hyviä, kuin huonojakin juttuja. Monien eri ihmisten kanssa on tullut oltua tekemisissä, mihin en ole nyt yhtään viime aikoina tottunut.

Oulun vieraat lähtivät tuossa eilen aamusta. Yhtä surkiaa se aina on porukka hyvästellä, kaks päivää meni tosi nopeesti. Oli ihan piristysruiske kyllä, kun porukkaa tuli tännekin käymään. Majoittaminen oli kyllä mielenkiintoista, meillä kun ei mikään mahdottoman iso talo ole, niin sai vähän järjestellä. Siinä sitten kaiken häseltämisen lisäksi unohdin itseni laskuista, kun porukalle makuupaikkoja mietin :D Onneksi kaverilla oli lainata kokoontaitettava rahi, niin saatiin vielä yksi uupuva paikka äkkiä täytettyä.

Kovasti porukka rakastui meidän koiriin. Lucy oli hirmu rauhallinen, eikä se vielä suonut meille synnytyksen ihmettä. Luultavasti nyt, kun viikonlopusta selviän kotin, odottaa siellä muutama uusi pikku-otus. :3 ihanan rauhallisesti ottivat vieraat vastaan, pikkkoirilla kun on typerä taipumus huutaa..mutta äkkiä rauhoittuivat, en tiedä sitten, oliko Lucyn tilalla jotain merkitystä asiaan. Kai ne muut koirat sen jotenkin osaa vaistota?

Kävimme siinä torstaina porukalla tutustamassa Seinäjoen kaupunkiin. Oli hassua kuulla, että Seinäjoella on kivasti kaikkea ja kivan tiiviissä paketissa. Tiiviydestä olen kyllä samaa mieltä, mutta olen itse niin tottunut Seinäjokeen, että ei täällä tunnu olevan mitään erityistä. Kerrankin oli myös kiva olla porukasta se, joka ei ole turisti :D
    Magneettikuvistakin tuli tulokset torstaina, mutta taidan tehdä niistä erillisen postauksen. En tätä julkaisua viitsi sillä synkistää.. koska omasta mielestäni siinä ei ollut mitään positiivista. Meinasi inhottavasti latistaa sitä fiilistä, minkä porukan kanssa sain pitkästä aikaa. Itkuakin siinä tuli torstaina tirauteltua, mutta onneksi ei tarvinnut olla yksin. Olisi varmaan päitä lennellyt..

Tuli myös vahingossa soitettua eräälle rakkaalle ystävälleni siinä torstai-iltana. Vahingossa siis, kun puhelimeni sekoili jotain. Ei ole ensimmäinen kerta, kun vahingossa alkaa puhelua lähtemään jollekin.. kosketusnäyttö on siitä kyllä puhelimessa huono.
   Luulin, että ehdin laittaa puhelun kiinni, ennen kuin se alkoi hälyyttää ja vähän nolottikin siinä sitten kertoa tämä, kun kaveri soitti pian takaisin. Olin vielä siinä jotain patjoja roudaamassa ystävilleni, jumissa varastohuoneen syövereissä.. oli kyllä hieno ilmalento kun tajusin, että puhelin on jossain pöydällä ja kaveri huikkaa kauempaa "A Soittaa!" Aivan naurattaa vieläkin. :D Mutta oli oikeastaan aivan ihanaa jutella kyseisen ihmisen kanssa pitkästä aikaa. En ole oikeastaan koskaan puhunut tuollaista puhelua koskaan hänen kanssaan. Sen verran on ujostuttanut. Ihanaa tietää, että häntä tulee myös näkemään ens kesän aikana. Olen nyt jo innoissani tästä tulevasta reissusta.

Nyt ollaankin täällä miehen luona majoituttu torstai-illasta asti. Soittivat vielä Oulun porukka junasta perään, että olivat jättäneet tyynyni alle jotain pientä. Kävimme kotonani kääntymässä miehen kanssa.. Tyynyn alta löytyi iso nippu kirjeitä. Ne saivat itkun silmään, mutta pelkästään hyvällä tavalla. Tuli turvallinen ja helpottunut olo siitä, että ei tässä isossa maailmassa tarvitse olla yksin. En ole vielä heitä kiittänyt kyseisistä kirjeistä, olen vieläkin vähän häkeltynyt. En ole saanut niistä vielä ajatuksia täysin kokoon. Ihanaa, kun on tuollaisia ystäviä.

Täällä on aika leppoisat tunnelmat, kun mies päätti pitää pienimuotoiset lanit. Perseilyn määrää ei voi sanoin kuvailla.. vähän väsykin meinaa painaa päälle.  |'D ehkä voisi itse tässä pian jo painella nukkumaan, on niin rankkaa tämä typerille jutuille nauraminen. 8)

Vielä loppuun aivan ihana coveri biisistä Somebody I used to know~ alkuperäinenkin biisi on todella hurmaava, kylmät väreet menee joka kerta kun ääni käy korkealla. Biisissä on ylipäätään jotenkin niin ihanan letkeä tunnelma. Tykkään, kovasti ♥ Niin vihaiset kitaransoittotaidot yhdellä kitaralla..

Kallista hupia, vaikka hupi oli kyllä kaukana

Koska viikon aikana on tapahtunut paljon, tekstiäkin tulee sitä mukaa, yritän kuitenkin vähän edes tiivistää. Tämänkin tekstin aloitin kyllä torstaina, mutta jäi sitten vähän. Lisäksi perjantaina iski taas kunnon migreeni, eikä oikein tuo ruudun tuijottaminen oo ollu suosiossa senkään takia koko viikonlopun aikana.

Mutta luojan kiitos, ajokortin kakkosvaiheesta ei tarvi enää murehtia. Tämä oli siis torstaina.

Perse olis sanonu sopimuksensa irti jo matkalla Jalasjärven radalle, mutta taistelin viimeiseen teoriatunnin minuuttiin, enemmän tai vähemmän tuskaisena.

.. Ja oli melkoista invailua loppupäivä. :D Aaagghh tegee gibeää

Ihan hyvinhän siellä muuten meni. Autossani on kuulemma todella hyvät jarrut, mikä on kyllä ihan kiva kuulla. Ei ollut moittimista auton hallintakyvyssäkään, vetihän se nyt pakostikin ympäri jossakin vaiheessa mutta nih. Oli vähän pitkäveteistä kyllä sillein, odottamista ja vuorottelua. Aina kännykällä pasianssit pystyyn odottelun ajaksi. Toisaalta ehkä siinä oli hyväkin puoli, että ei koko kahta tuntia kuiteskaan oltu täysin ajossa. Sai persaus levähtää aina omaa vuoroa odotellessa.

Torstai-iltapäivällä oli tosiaan se parin tunnin teoriapläjäys ja silloin kieltämättä oli aikamoinen kuumotus päällä. Ei oikein tiennyt miten päin olisi istunut. Nytkin on edelleen tosi hankala olla ja istua.

Viikonloppu juoksi silmien ohitse. En ymmärrä miten se muka meni niin nopeasti. Se on niin pirun lyhyt aika, tuntui, että aivan saman tien jo piti taas mies viedä takaisin linja-autolle kohti Kajaania.

Minä ja Lucy vauvamassunsa kanssa.

Lauantaina olin pitkästä aikaa kuskina. Viimeisiä viedessä illan pikkutunneilla häntäkin kyllä muistutti kovasti, miksi en kyseistä hommaa ole tehnyt viime aikoina. Mutta kylläpä sitä oli autettava kaveria hädässä, kun ei kerran kyytiä meinannut poiskaan enää Seinäjoelta saada, eikä jäädä minnekään yöksi. Mies taas oli lauantai-illan veljensä kolmekymppisillä ja tämä seuralaisineen piti heittää myös baariin - onneksi vain paikalliseen, ei ollut kuin muutaman kilometrin verran. Melkoiset jutut oli kyllä pojilla..

Tämän viikon suunnitelmat menivät osittain pipariksi; Mies ei taaskaan saanut kuntoutusloma-anomuksiaan hyväksyttynä takaisin. Ties monetko viikonloput hän on yrittänyt anoa vapaaksi ja aina on tullut hylättyä. Olis vaan ollu kiva, että olisi ollut vähän pidempi loma heti kerralla, kun on pääsiäinen ja kaikki. Mahtaa olla mukavaa tehdä toisille tinkiä. No, jossain vaiheessa hänen on ne kuitenkin saatava, onneksi.

Tänään taas pääsin viimein magneettikuvaan. Kieltämättä oli melkoinen kuumotus päällä siellä putkessa. Hiki valui otsalla, kun viimein pääsi siitä ahtaasta kolosta pois. En oikeastaan ollut tiedostanut ahtaanpaikankammoa itselleni ikinä sen kummemmin. Unia näen aika usein että jään johonkin pieneen väliin jumiin ja se nyt ahdistanu aina, mut ei ollu kummiskaa kauheen mukavaa. Aina kun silmät avasi ja näki, miten pienessä tilassa oli niin tunsi aiva sykkeenkin nousevan. Tietysti joka paikkaakin alkoi hirveästi muka kolottaa, kun tiesi, ettei saanut liikkua. Jalat huusivat heiluttamista, mutta sain kuitenkin pidettyä itseni.
    Ei sentään mitään varjoaineita tarvinnut tunkea suoneen. Siinä vaiheessa olisi paniikki iskenyt. Muistan, kun pienenpänä kuvattiin pääkoppaa ja jossain vaiheessa kädestä laitettiin piikillä varjoainetta menemään. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes piikkiä pistettiin ja se vielä jätettiin käteen. Hirveä hätä iski siinä, kun piti yrittää olla paikoillaan ja tiesi neulan törröttävän kädessä. Sattui muka niin hirveän paljon. Muutenkaan niistä neuloista niin välitä.

No, kuvaus ohi ja uutta kuumotusta tuli kyllä visalle, kun kolme ja puolisataa humahti tililtä paikoillaan makaamisesta. :D Saahan sen onneksi takaisin, mutta silti. Kallista touhua. Siitä kumminkin otettiin vielä Kelan osuus pois. Ilman sitä olis maksanu kuutisensataa. Jännä, miten se on niin kallista. Toivottavasti on myös kuumotuksen ja hintansa väärti ja selviäis viimein, mitä tämän häntäluun kanssa olisi tehtävissä. Torstaita odotellessa, silloin saan kuulla lisää kuvauksen tuloksista, kun lääkäri soittelee.

Tänään olisi tiedossa vielä pientä siivoilua, viikolla tänne on tulossa porukkaa pohjoisesta ja olisi varmaan ihan suotavaa, että tänne mahtuisikin ihmisiä.. Jännät paikat on tulossa myös myöhemmin viikolla, kun Lucyn pitäisi lähipäivinä synnyttää. Saas nähdä, montako vipeltäjää tulee. Lucyn maha on todella paisuksissa, vaikkei sitä niin yllä olevasta kuvasta näe. Ihme ettei ole jo pieni otus räjähtänyt taakkansa kanssa.

Lily♥ ehdottomasti koirista vilkkain. |'D