keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Random-keskiviikko tulee taas

Toisille se on pikkulauantai, mutta minähän en juomista harrasta.

Tänään on sen verta hyvä päivä että pakko postailla jotain kivaa myös tännekin teiän iloksi :3 mikäli sikäli tätä oikeasti kukaan lukee.. Noh, omaksi ilokseni ainakin.

Kaikki ei kuiteskaan menny ihan niin kuin piti, mutta eipä se ole tämän päivän fiilistä pilannut.

Seinäjoen kirppis ei suonut minulle Makan cossiin kenkiä. Oliko tuo nyt suuri yllätys, kun Seinäjoki on nii pieni..
En myöskään lähtenyt tänään Vaasaan, niin kuin alkunperin oli tarkoitus kameran puutteen vuoksi. Kaveri, jolta meinasimme Anen kanssa kameraa lainata, olikin iltavuorossa. Toki jos olisin mennyt ahdistelemaan kameran omistajaa hänen työpaikalleen ja varastanut avaimet, olisin päässyt siihen käsiksi, mutta päivä se on huomennakin! Eli huomenna uusi yritys. Pääsen viimein kuvauttamaan Yinin cossistani kuvia ja olen siitä niin innoissani! Puvusta ei ole kuin pari hassua kuvaa viime syksyltä. Hahmo on minulle kuitenkin sen verran rakas, että siitä olisi ihana saada lisää kuvia.

Tästä puvusta siis ajattelimme käydä napsimassa Vaasassa kuvia.
Oon kyllä ajatellut joskus toteuttaa Yinin erään toisenkin version, mikä on Darker than Blackin ovassa.

En tiedä tuon mekon oikeaa nimitystä, mutta joka tapauksessa tuon oikealla, Hein sylissä olevan Yinin mekon tahtoisin tehdä. Se on hirmu simppeli, mutta niin nätti.. ;__; Olisihan tuo Izanami-versio myös hieno, mutta hiukset.. : DD

Noo, siinä Seinäjoella ollessani eksyin yhteen liikkeeseen ja otin itseäni niskaperseotteella kiinni: Menin ja varasin itselleni ajan  kosmetologille. Viikon päästä perjantaina pääsee puhdistamaan kaiken paskan naamasta pois. Todella toivon, että se auttaisi edes vähän. Leukani näyttää tällä hetkellä perunapellolta, eikä muussakaan naamassa ole kehumista. Olisi ihana, jos conin lähestyessä naama näyttäisi vähemmän räjähtäneeltä.

... Kaks viikkoa Desuconiin, apua. ó____ò

Tuiii♥

Pikkuiset pihalla.
Joo, eipä mulla muuta. :3


2 kommenttia:

  1. Hoo, eli cheongsam-mekko ! Ja huhui desuahdistus on itelläkin tositosi paha D8

    Mut have fun kosmetologilla~ Ite käytän nyt tiistaina vihdoinkin lahjakortin minkä sain jouluna holiday clubille, käyn ottaa 60min kestävän kroppahieronnan XD nom!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se se oli! Hitto nii vaikee nimi etten ikää muista tai sit menee iha vitulleen.. |'D Joo, pakkohan sitä on kaikkea kokeilla X'D alkaa ahistaa ku kesää kohden vaa naama pahenee ja sit ressi siitä -> lisää näppyjä -> noidankehä perkele X'D Oi hieronta kelpais myös! Palaahan sieltä sitten hyvin murjottuna takaisin! ;>

      Poista